Innostus siihen lähti kun aikoinaan ratsastuskoulu jossa kävin tuli koulutukseen juuri 3-vuotiaaksi kääntynyt ratsunalku. Joka tulikin myöhemmin myyntiin. Tallin omistajan ehdotus ostaa se oli houkutteleva. Tuolloin en kuitenkaan ollut varma osaamisestani ja siittä, että pärjäisinkö varsan kanssa. Vaikka minulla olisi ollut kyllä osaavia ihmisä ympärillä apuna. Tuolloin vielä kuitenkin päädyin ostamaan valmiiksi koulutetun hevosen. Tosin silti itselle jäi sellainen tunne, että vielä jonain päivänä ostan sen oman varsan.
Uuden hevosen osto alkoi tulla ajankohtaiseksi noin 7 vuuden jälkeen. Koska itse aloin pelätä hyppäämistä ja tuolloinen hevonen oli täysin estehevonen. Jolla kuitenkin väänsimme koulua alutasolle he A tasolla. Liikkeet olisi kyllä riittänyt pidemmällekin, mutta hevonen ei kerta kaikkiaan syttynyt kouluradalla. Joten päätin sitten, että ostan itselleni kouluhevosen. En kuitenkaan pitänyt mitään kiireettä. Joten vain silloin tällöin katselin minkä laisia hevosia markkinolla oli. Lopulta yksi nuori heppa minulle tulikin vaihdossa, mutta harmikseni se olikin rikki. Vika oli semmoinen mikä ei tullut tavallisessa ostotarkastuksessa esiin. Vaan tuli myöhemmin koulutuksen edetessä. Joten sain haudata jälleen haaveni kouluradoista.
Talli jossa silloin pidin hevosiani oli syntynyt kaunis ja hyväliikkeinen kouluvarsa ori. Joka tulikin heti myyntiin ja siittä se kipinä taas lähti omasta varsasta. Kun tuntui ettei markkinoilta löydy terveydeltään sopivaa hevosta. Joten pienen harkinnan jälkeen lopulta päädyinkin, että ostan sen ja niin pieni 2 vko:n ikäinen hontelojalkainen varsa siirtyi minun omistukseeni. Tästä alkoi pitkä, mutta siitäkin palkitseva ja antoisa matka hevosen koulutuksessa. Aina kaikki ei ole ole ollut kuitenkaan helppoa. Varsinkin kun Kauhu ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä käsitellä. Se kyllä välillä testasi rajojaan ja omistajansa osaamista. Tämä toki oli odotettavissakin. Koska kuitenkin kyseessä oli varsa jolla on kilpahevoselle vaadittava luonne.
Ensimmäiseksi lähdin liikenteeseen kyselemällä osaavammilta hevosihmisiltä. Sekä otin itse selvää kirjallisuudesta ja netistäkin löysin jonkin verran tietoa. Sekä käytin jo ite opittuja taitoja hyväksi. Kuitenkin loppupeleissä käytäntö on opettanut paljon enemmän hevosen käytöksestä ja koulutukseta kuin yksikään kirja.
Pyrinkin kauhun kanssa siihen, että sitä varsana käsiteltiin 1 krt viikossa. Johon kuului perusasiat kuten harjaus, jalkojen nostelu, talutusharjoitusket ja yms.. Joskus oli vain mukava vain istua laitumen reunalla ja katselle hevosten käytöstä. Loppujen lopuksi kauhu on ollut kuitenkin nopea oppimaan uusia asioita. Välillä kuitenkin varsamaiseen tapaan piti välillä kunnolla testata, että onko se ihminen varmasti tilanteen tasalla. Toki kun oli vielä silloin ori niin tammat meinasi välillä viedä suuremman huomion. Alkuun minulla oli tavoittena viedä se oripäiville. Ne haaveet kuitenkin kariutui, kun Kauhu oli sen verran kovapäinen orina. Joten lopulta päädyin siihen, että ruunautan sen. Koska silloin touhuaminen on helpompaa. Toisena tavoitteena meillä olivat laatuarvostelut joihin me pääsimme.
Tänäpäivänä voin sanoa, että on asioita joita tekisin nykyään toisin. Yksi niistä on se, että tekisin ratsutuksen itse. Vein Kauhun koulutukseen muualle siinä asiassa. Enkä ollut tyytyväinen lopputulokseen. Varoittavana esimerkkinä voin sanoa, että jos et itse ratsuta ole tarkka paikasta jonne varsan viet koulutukseen. Vaikka paikka olisi tuttu niin koskaan ei näköjään voi tietää mitä todellisuus voi olla. Koska itse jouduin tekemään ratsutuksen lopulta uudelleen. Ehkä kuitenkin parempi näin koska opin tuntemaan hevoseni vielä paremmin. Vaikka koskaan ei ole kuitenkaan hyvä, että joutuu uudelleen kouluttamaan. Näin olen saanut muokattua Kauhusta omanlaiseni.
Matka jatkuu yhä eikä oppiminen koskaan tulekkaan loppumaan. Edelleen tulee niitä oivalluksia ja ahaa elämyksiä. Myös se kun sanotaan, että oppii lukemaan hevosia paremmin. Pitää kyllä täysin paikkansa. Varsinkin omasta hevosesta jonka kanssa olen touhun aivan varsasta asti kyllä huomaan pienetkin muutokset käytöksessä ja pyrin korjaamaan asian heti kun ne huomaan. Kunhan vain muistaa pitää mielensä avoinna. Asiolle joita hevonen tekee niin hyvässä kuin pahassakin niille löytyy aina syy ja seuraus. Hevonen kun ei osaa ajatella että teenpä tämän asian kiusallani.
Sen voin sanoa, että varsan- ja nuorenhevosen koulutus on opettanut minulle paljon enemmän hevosmiestaitoa. Sekä maastakäsittelystä vaikka itse pidän siinä asiassa vieläkin itseäni aivan lapsenkenkä tasolla. Enkä todellekaan tarkoita maastakäsittelyllä mitään narunpyörittämistä. Siittä olenkin kovin harmissani, ettei suomesta löydy juurikaan opettajia jotka opettaisi tuota maastakäsittelyä ilman narunpyöritystä. Toki siltäkin puolelta olen oppinut paljon, myös hyödyllisiäkin juttuja. Mutta maastakäsittely pitää kuitenkin sisällään paljon paljon muutakin. Joten itsekkin olen opetellut yritys erehdyksen kautta.
Suosittelen lämpimästi varsan ostoa jos vain rahkeet riittävät ja on kova halu oppia hevosista uutta. Sekä on mahdollisuus saada tarvittaessa apua ongelmiin.
 |
