Viime maanantaina oltiin vaihteeks Terhin tunilla. Pikku poika meni hyvin, jouduttiin molemmat kunnolla töihin. Ei voi muuta sanoa kuin, että pirun kovaluu tuo kakara osaa olla.
Keskiviikkona ratsastelin itekseni ja tuli taas koettua, että kuinka kovapäinen elukka tuo onkaan. Kun ei millään olisi halunnut reagoida oikean puoleiseen pohjeapuun vaan yritti väkisin kääntyä/runtata ittensä siihen helpompaan kierrokseen. Lopulta päädyin maastakäsin työskentelyyn kyseisen asian kanssa. Kyllä yritti siinäkin pullikoida vastaan, mutta lopulta kuitenkin antoi periksi.
Kengittäessä sen sijaan oli sitten kuin ihmisen mieli. Kokeiltiin ekaa kertaa ilman rauhottavaa. Sekä oli myös käytävällä kiinni molemmin puolin tavallisella riimulla. Koska tähän asti on jouduttu laittamaan kiinni vain naruriimulla ja narulla. Koska tähän asti on rikkonut kaikki tavalliset riimut ja riimunarut. Kaverilla kun tuli vetopaannikkia erään sattumuksen jälkeen. Tuli myös jälleen kerran todettua, että kuinka kovapäinen hevonen on myös äärettömän herkkä. Tätä kaveria ei voi muulla tavalla komentaa kuin pelkällä äänellä. Varsinkaan jos se on kiinnisidottuna. Sillä muuten ollaan samassa lähtöruudussa mistä lähdettiin tuon vetopaniikin pois opettamisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti